Alkuperäisen keulahahmonsa Wrathin lähdön vuoksi haudatun Enochian Crescentin uusi inkarnaatio kuulostaa Enochian Crescentiltä, muttei loppuun asti.
Uusien siirtojen myötä musta papisto on menettänyt hitusen mielenvikaisesta mystisyydestään, ja tämä on keskivaikea taakka EC:tä rakastaneelle.
Muutos on välttämätön luonnonvoima, ja pettymykseksi Ristiä ei silti kehtaa kutsua. Kappaleissa on edelleen imua, voimaa ja sitä uniikkia, 1990-luvun alusta asti ihastuttanutta Vaasa-leimaa, jota ei pysty määrittelemään kuin kallonsisäisesti.
Entistäkin hanakammin sitä sun tätä metallimusiikin alalajia samaan ämpäriin sotkevan yhdeksänbiisisen kolme keskimmäistä kipaletta tulkitaan englanniksi, muuten mennään ensimmäisellä kotimaisella. Laulutyöt hoidetaan uuden jäsenen Hellwind Tuonenjoen ja EC:n sielun, kitaristi Viktorin kesken. Ratkaisuissa ei ole suurempaa huomautettavaa, joskin englannin kielellä saarna raapii hiukkasen syvempiä haavoja.
Parilla kuuntelulla Risti tuntuu hakevan hieman uuden ja vanhan ajan rajatilassa, mutta yhtyeen tulevaisuuden se maalaa joka tapauksessa lupaavin mustan sävyin.
– riekin matti
Huom! Tämä ei ole arvostelu. Sen löydät painetusta lehdestä myöhemmin.