Jahans, kun ei kerran bändiä saada Suomeen, ei sitten millään, niin katsellaan meininkiä sitten kotisohvalta. Niih.
Kolmatta vuosikymmentä toiminut beatlesiaanisen hard rockin kulmakivi toimii näemmä livenä juuri niin kuin sen kuvitteleekin. Meininki on letkeänrentoa, turhia ei pullistella ja kaikesta näkyy, että trio tykkää siitä mitä tekee.
Toiminta on kautta linjan varsin luomua, ja voisi kuvitella, ettei kuvalevyn ääniraitaa ole jälkeenpäin juuri korjailtu. Tästä plussaa. Virheettömiä ”live”suorituksia on pakissa jo aivan tarpeeksi. Ohjaus ja kuvaus on mallia ”perus”. Sekin riittää.
Kuten useimmiten vastaavissa tapauksissa, biisivalikoimasta voi olla montaa mieltä. Löytyy herkkua, mutta myös sitä joutavampaa laitaa. Basson ja pääosan lauluista hoitava Doug Pinnick toteaakin, että kyllä ne lempibiisitkin sieltä tulevat, kun jaksatte käydä vastakin keikoilla. No kävisinhän minä, jos…
Pinnickistä puheen ollen, mies on muuten ikäisekseen (60) tipitiukassa maratoonarin lihaskunnossa, vaikka sanoo itse harrastavansa vain ja ainoastaan musiikkia. Siinä on valtaosa puolta nuoremmista ihmeissään. Kaikkinensa bändi on jälleen uusi todiste siitä, kuinka rock on ikärajaton riemu.
Ei tämä nyt mikään elämää suurempi sohvakokemus ole, mutta suositellaan hammastenkiristelyn vastapainoksi.
– riekin matti