Luttinen edustaa Suomelle samaa kuin muutamaa astetta isompi Ällä – sukunimikoodiltaan Kilmister – maailmalle. Mies ei muutu tai anna periksi, vaikka maapallo räjähtäisi ympäriltä.
Sama pätee Luttisen kaksikymmentä vuotta toimineeseen teloituskomppaniaan. Se on saattanut ottaa urallaan tutkivia harppauksia, mutta kylmänvisvainen perustuksensa ei ole koskaan murtunut.
Eikä murru.
Road to the Octagon toimii. Se on räjähtävä vihan- ja vitutuksenpurkaus, joka ei jätä asioita puolitiehen. Saunan taakse johtaa raatojono.
Vahvasti punkhenkinen mökänsä on jaoteltu raivoisiin ja vielä raivoisempiin kappaleisiin, joiden yhteismitta pysyy reilusti yhdellä lp-levyllä, milteipä mini-lp:llä.
Mitalla onkin Impaled Nazarenen edustamassa musiikinlajissa väliä. On aina asiallista, kun metakkalevyn viitsii kuunnella kerralla loppuun – ellei peräti pyöräyttää toisen kerran putkeen.
Alleviivaisin timpurinkynällä, että Impukoita tarvitaan.
– riekin matti
Levyn arvostelu 10.12. ilmestyvässä Infernossa.