Muutaman mutkan suorimalla voisi todeta, että helsinkiläisyhtye Amoral vaihtoi pari vuotta sitten maastohousut trikoisiin. Kuolometallinen käskytys kääntyi hard rock -taajuuksille, mikä aiheutti fanistossa kuohuntaa jo sinällään, mutta suurinta melua puristi uusi puhtaasti vetelevä solisti, tv:stä tuttu Ari Koivunen. Vaikka osasin arvostaa bändin vitut muista -tyyppistä ratkaisua, musiikillisen muutoksen puhurit ajoivat levy levyltä vaikeutuneen suhteemme karille.
Nyt Amoral julkaisee omillaan uransa monipuolisimman levyn, joka saattaa kerätä jokusen pettyneen pelastuslautalle.
Beneathilta löytyy vähän kaikenlaista akustisista balladeista progekiharoiden kautta jopa bändin menneisyyden kuolinkamppailuihin (kyllä, Koivunen myös ärisee). Ilmiselvin Sunset Strip -ihannointi ei toimi tässä kehyksessä minulle edelleenkään, mutta osuvimmillaan Beneath on kyllä oikein mukavaa kuunneltavaa. Se on sitä myös soiton puolesta; etenkin bändin perustajan Ben Varonin ja tulokkaan Masi Hukarin yhteispeli kuusikielisten parissa yhdistää rentouden tiukkuuteen vallan mallikkaasti.
Beneath on täsmälleen tekijöidensä kuuloinen albumi, niin hyvässä kuin pahassa. Ken kykenee sulattamaan sen koko tyyliskaalan, saa varmasti herkkua ”koko rahan edestä”, kuten nykymusiikkibisnekseen varsin sopimaton latteus kuuluu. Makupaloja poimimallakin selviää.
– riekin matti
Levy arvostellaan 4.11. ilmestyvässä Infernossa.