AA-kerhon kitaristi-biisintekijä Olavi Mikkonen kertoo tulevan Infernon haastattelussa, kuinka bändin yhdeksättä levyä määrittävät käsitteet thrash ja vanhan koulun heavy metal. Ensimmäisestä en tekisi kovin suurta numeroa, mutta jälkimmäiselle on perusteensa, Deceiver of the Gods haiskahtaa nimittäin ajoittain varsin tujakasti Iron Maideniltä.
Rautaneidon vaikutuksesta vapaa metallimusiikki on tietysti harvassa, mutta tässä yhteydessä yhtäläisyysviivoille on hankala olla astumatta. Maiden kuuluu ennen muuta kitaramelodioissa, mutta myös tapa jolla levyn kappaleet on rakennettu osoittelee kohti Lontoota. Kun vielä rumpu- ja bassojaoksen toimista löytyy joissain kohdin tributointia McBrain–Harris-akselille, peli on selvä. Myös muutamat Paradise Lost -henkiset kitaravaikeroinnit ovat niin esillä, että kysymys tuskin on vahingosta.
Tuhdimmin vaikutemarinoiduilla raidoilla levy on parhaimmillaan. Mitä enemmän Amon Amarth taas kuulostaa arkkityyppiseltä itseltään, sitä jyrkemmin mielenkiinto luisuu. Millaisia johtopäätöksiä tästä sitten pitäisi taputella, vain Odin tietää – kenties minäkin, kun levyä on kuunneltu paria kertaa enemmän.
Entinen Candlemass-ääni Messiah Marcolin muuten vierailee Hel-kipaleessa. Mukava kuulla vanhan kaapumiehen olevan elossa.
Huom! Tämä ei ole arvostelu. Sen löydät painetusta lehdestä myöhemmin.