Etsi
Gehennah nähdään Turussa ja Tampereella.
Yhtye lämmittelee Enemy Insideä tänään Tampereella ja lauantaina Helsingissä.
Yhtye palaa uuden levyn tiimoilta myös keikkalavoille.
Tuskaa juhlitaan Suvilahdessa 27.-29. kesäkuuta.
Gematria (The Killing Name) vuodelta 2008 sai livedebyyttinsä vasta viime helmikuussa.
Dani Filth lukeutuu H.P. Lovecraftin tuotannon ystäviin.
Hammett vertaa Loadia ja Reloadia Led Zeppelinin klassikkoon, joka sai myös ilmestyessään nuivan vastaanoton.
"Kömpelöstä" riffistä huolimatta Wrathchild lukeutuu Adrian Smithin suosikkeihin.
Jotkut fanit ovat tulleet johtopäätökseen, että Steve "Zetro" Souza sai potkut mentyään naimisiin.
Dark Troll Festivalin ex-järjestäjä tuomittiin raiskauksesta.
Taniwha löytyy perjantaina ilmestyvältä Te Rā -albumilta.
Kannattaa olla nopea, mikäli halajaa itselleen lippuja.
Lipunmyynti alkaa 28.3.
Yhtyeen tiedotteen mukaan ero tapahtui sovussa.
Kitaristilla on maine bändin rauhallisena riitojen sovittelijana, mutta myös Hammett osaa ottaa yhteen bänditoveriensa kanssa.
Kappaleen tematiikka pyörii ikuisen elämän ja sen tavoittelemisen ympärillä.
Yhden päivän liput tulevat myyntiin 31.3.
Goottimetalliyhtye tekee loppukesästä kuuden keikan paluukiertueen.
Mukana myös laulaja Esa Salmisen biisi biisiltä -kommentit.
Nimekäs tekijäkaarti kaipaa "rarea footagea" käytettäväksi projektiinsa.
Virallinen Voivod-videopeli tulossa.
Tuttu hahmo GN'R-basisti Duff McKaganin Loaded-yhtyeestä.
Julkaistu Infernossa 2/2025.
Callner ohjasi 80- ja 90-luvulla videoita lukuisille hittikappaleille.
Frank Ferrer ehti olla yhtyeessä 19 vuotta.