Vengeance, tai vieläkin hurjemmin Fukkin’ Vengeance, palvoo 1980-luvun alkuaikoja, ja raisumman puoleista on myös heavy metalinsa. Rouheassa tatsissaan on motörheadmäisyyttä aina laulajaa myöten, mutta Lemmyn karisma ja persoonallinen rock’n’roll-sävytys uupuvat.
Levytys tärähtää käyntiin tarttuvalla Attack from the Gutterilla, josta löytyy läpeensä pikkunäppärää koukuttavuutta kärkenään taka-taka-taka-taka-taka-taka-hokema. Seuraajansa Vengeance on sekin mukaansatempaava, pieniä sovituksellisia yllätyksiä sisältävä ralli, joka nostattaa odotuksia kokonaisuutta kohtaan.
Olisivatko puolalaiset onnistuneet tekemään jo esikoisellaan peräti vuoden parhaimmistoon nousevan tosihevilevyn?
Musiikillinen linja pysyy loppuun saakka eikä meno varsinaisesti hyydy, mutta tehokkaan avauskaksikon jälkeen alkaa tuntua, että mehukkaimmat ideat käytettiin niihin. Vaikutelmaa korostaa kasvava tylsistymisen tunne, vaikka albumi ei ole kuin puolituntinen.
Hyvä asenne yhdistettynä vauhdikkaaseen rymistelyyn ei riitä kärkeen saakka vaan jättää Sewer Surgestä raakileen maun.