Norjalainen Leprous on muuntautunut 20-vuotisen uransa aikana hiljalleen progessiivisen metallin ja rockin kautta sulavalinjaiseksi taidepopryhmäksi, jonka musiikki on kuitenkin keventynyt vain näennäisesti. Se kätkee sisäänsä synkän ja melankolisen auran.
Siinä missä yhtyeen viides levy Malina (2017) oli hyvin energinen ja luokseen kutsuva, sitä seurannut Pitfalls (2019) oli sisäänpäinkääntynyt ja tietyllä tapaa yksiulotteinen. Niin täydellinen kuin jälkimmäinen onkin, oli selvää, että kyseisellä linjalla olisi ollut mahdoton jatkaa.
Aphelion tuntuukin paljon vapautuneemmalta ja enemmän yhteissoittoa painottavalta kokonaisuudelta. Pitfallsilla pääosissa olivat tunnelma ja kokeelliset soundimaailmat, mutta nyt linja on selkeästi biisiorientoituneempi. Jokaisella kappaleella tuntuu olevan oma selkeä identiteettinsä ja soundinsa.
Sanoituksellisesti jatketaan edellisen levyn teemaa. Pitfalls kertoi taistelusta masennuksen kanssa, Aphelion puolestaan siitä, kuinka sen kanssa voi oppia elämään. Hienosti kliimaksiinsa kasvava On Hold, hennonkaunis Castaway Angels ja uljaasti soiva All the Moments osoittavat, miten emotionaalisesti intensiivistä musiikkia yhtye osaa parhaimmillaan tehdä.