Italian psyke-drone-jyrä jatkaa taannoisen Crookhead-ep:nsä (2023) oivalla linjalla. Ote ei muusta katalogista juuri eroa, mutta siinä on eri tavalla selkeyttä ja jäntevyyttä kuin vielä huuruisemmassa aiemmassa mekkaloinnissa.
Keskipisteenä on bändisointi, ja romuluiseen vyöryttelyyn on saatu hyvin myös koukuttavia elementtejä. Varsinaisesta popsensibiliteetistä ei tietenkään tällaisen möykkäämisen ja karjahtelun äärellä voi puhua. Riffi on silti pakostakin vahva, jos se jää kuuppaan kaikumaan.
Bändin aiemmilla tuotoksilla on ollut erinomainen huuru-fuzz-meininki, joka on tosin jäänyt unohduksen hämärään melkeinpä heti, kun levy on päättynyt. Äärimmäisen mureasti rouhituissa riffeissä on hämmentävää ytyä, jota tukeva svengi iskee lujaa. Kun rakenteissa on mielenkiintoa ylläpitäviä ratkaisuja ja vyöryvään pörinään voi ankkuroitua myös laulun kautta, kokonaisuus vakuuttaa yllättävänkin kovasti.
Omaehtoisesti koko pitkän uransa tuutannut trio on hienossa tilanteessa. Tuoreehko rumpali Levre tuntuu tuoneen Pian ja Urlon otteisiin energistä lisäjytinää, jota ”soundlord”-tittelillä mukana oleva neljäs jäsen Ciccio komeasti vahvistaa. Mahtava meininki!