Mahtikäsky annetaan vakuuttavaan sävyyn. Norskibändi louhii kakkoskiekollaan progesävyistä sludge-myllerrystä verevästi ja onnistuu pitämään mielenkiinnon yllä varsin kohtuullisesti, vaikka ilmiasu on todella päällekäyvän raskas.
Rumpujen muhkea jytinä ja basson kornmaisesti klonkkuva lotina tuovat touhuun epätavallisen vahvan rytmillisyyden. Karvaisesti ärjyen ilmaistu laulu täydentää sitä jännittävästi.
Laulu onkin ehkä bändin huomionarvoisin elementti. Kitaristi Stjan Svorkmon ja syntikkaheppu Steffen Overaan kimppalaulu on jännittävän melodista, mutta silti pääasiassa todella rouheaa räyhää, josta tulee mieleen Clutchin komentava ärjyntä. Jenkkikollegat eivät välttämättä ole kovin etäällä myöskään musiikillisesti, etenkään varhaistuotantonsa osalta. Jynkympi riffiosasto ja nasevasti psykevaikutelmaa luova syntikkamouruaminen
kuitenkin nostavat Octohawkin tämän sorttisen rymistelyn sektorilla aika omanlaisekseen.
Asianmukaisen mittainen levy on vakuuttava mutta hiukan yksiulotteinen ja sen verran tiivisti korville tuuttaava, että kokonaisuus käy vähän liian raskaaksi. Pienempinä siivuina ja etenkin irtobiiseinä se toimii kyllä mainiosti.