Yksi keskeisimmistä Göteborg-melodeathin pioneereista on juuri nyt elämänsä vedossa. Yhtyeen viimeisin kokopitkä Verkligheten (2019) edustaa itselleni 1990-luvun puolivälissä perustetun bändin laajan diskografian parasta teosta. Lisää kovuutta tykitellään tiskiin, kun yhtye julkaisee välityönä kokeilullisemman lyhytsoiton.
Levy käynnistyy yli 16-minuuttisella nimikkokappaleella, joka herättää aluksi kummastusta proge- ja jopa jazzvivahteisella lähestymisellään. Hämmennys lentää kuitenkin romukoppaan, kun mammuttimaisen sävellyksen maalaileva raskaus kasvaa hengästyttäväksi kuin Atlantin hyökyaallot. Komeasti polveilevan teoksen jälkeen yhtye siirtyy perinteisempään tyyliinsä tarjoamalla neljä jämäkkää ja koukuttavaa melodeathrypistystä.
Jos yhtyeen sävellyskynä on ollut joskus hukassa, nyt sen väripaletti on vakiintunut erittäin komeaksi. Riffit purevat, kertsit loistavat ja yleistunnelma on vaikuttava yhdistelmä raskasta aggressiota ja vapauttavaa korkealentoisuutta. Erityismaininta on annettava bändin ainoalle alkuperäisjäsenelle, laulaja Björn Stridille, jonka ääni on voimakkaampi ja antaumuksellisempi kuin koskaan. Kuunnelkaapa esimerkiksi Death Divinerin vahvaa ja kylmäävästi heittäytyvää tulkintaa.
Vaikea sanoa, mistä bändin lennokas vire juontuu, mutta toivottavasti se jatkuu samanlaisena.