Kanadalaisen Zaumin matelevaa performanssidoomia tuli äimisteltyä Eidolon-levyn (2016) kahden massiivisen kappaleen äärellä. Sävelteosten mitan suhteen ote on vähän heltynyt, mutta kyllä tätä saa taas ihmetellä.
Levyllä on nyt huimat kolme kappaletta, joista lyhin on reilut yhdeksänminuuttinen. Ei tässä kauheasti kosiskella, jos lähes 20-minuuttinen avauskappale Relic humisee ja sirisee ensimmäiset viisi minuuttiaan ja lähtee sitten valumaan madon vauhtia kohti loppuhuminoita. No, sama kuvio bändillä oli aiemminkin, joten linja pitää.
Kolmihenkinen yhtye – yksi tyyppi hoitelee ”visual performance art”-osastoa – todellakin vaatii kuulijalta pitkäjänteisyyttä ja kanttia. Tälläkin erää tekee tiukkaa ihastua syvästi näin massiiviseen sohjolumen kolaamiseen ja kellarin uumenista kumpuavaan loitsuntaan. Bändin raskas ja hidas laahustelu on tietyllä tapaa mahtavaa, siitä kun ei puutu julmanpuoleista yleissointia asiallisesti rikastavia tekstuurejakaan. On vain äärimmäisen hankala löytää tilannetta, jossa pääsisi oikeasti ykseyteen näin totaalisen musiikin kanssa – missään aistikammiossa tällaiselle tripille ei uskaltaisi välttämättä edes lähteä.
Divination on edeltäjänsä tapaan kiinnostava levy, mutta tavallaan bändi tekee itsensä myös jokseenkin luotaantyöntäväksi – varmaan ihan tahallaan.