Kolme vuosikymmentä sitten norjalaisuus oli black metalissa kova myyntivaltti. Onneksi ajat ovat muuttuneet ja ”kovien levyjen julkaisuun” tarvitaan tätä nykyä aitoa näkemystä, mitä Svartelderiltä ei tunnu oikein löytyvän.
Miehillä on kovia meriittejä muun muassa 1349:stä, Gaahls Wyrdistä ja Mayhemin livemiehistöstä. Kaiuttimista tärähtää odotetunlaista mustaa messuamista, joka pyrkii kuitenkin hakemaan omanlaistaan kulkuväylää. Kappaleissa on erikoisiksi luonnehdittavia käänteitä, eikä esimerkiksi viheltelyä kuule aivan jokaisella äärimetallikiekolla.
Trenchesin kohtaloksi ei koidu ammattitaidottomuus, vaan se, että kokonaisuuden kaikki elementit tuntuvat olevan hieman liian sekaisin. Mistään avantgarde-sekoilusta ei ole kyse, mutta musiikin hektisyys tuntuu iskevän toisinaan väärään hermoon. Laulaja Doedsamiralin ilmaisukin kaipaisi reippaasti hullumpaa otetta.
Svartelderin kolmas levy jää keskitason tussahdukseksi. Musiikki on pitkälti tekijöidensä muiden projektien osien summa, mutta tällä kertaa se ei riitä. Homma on siis tavallaan hanskassa, mutta jonkinlaista uudelleenjärjestämistä se eittämättä kaipaa.