Tamperelaisbasistin rumpuja lukuun ottamatta omatoimisesti värkkäämä soololevy on aika jytyä tavaraa. Groove metalistahan tässä on jo levyn nimen perusteella puhuttava, ja menossa on vahvasti myös leimallista suomimetalliotetta. Tyrät rytkyvät ja asenne on miehekäs, toisinaan vähän banaalilla tavalla angstinenkin.
Omatoimisuus kuuluu eniten ilmaisun osittaisessa rajoittuneisuudessa ja sanoitusten kankeudessa. Albumin luominen itsekseen on tietysti hatunnoston arvoinen toimenpide, mutta materiaali olisi hyötynyt kriittisestä mielipiteenvaihdosta. Ja kuten usein, itsekseen tehty tuotanto olisi eläväisempi bändimäisemmin toteutettuna. Ihan pätevästi Tissari onnistuu, aineksia vain olisi ollut enempäänkin.
Soitannollisesti ja soundeiltaan levy on oikein pätevä. Runttaus on rujoa ja rankimmin rytkytellessä homma toimii parhaiten, kun laulukin tökkää vähiten. Melodisemmalla jynkytyksellä brutaali voima ei oikein välity.
Parhaiksi raidoiksi nousevat lauluitta etenevä tekniikkametalliveto Dystopia ja kuolometallinen mäiskäys Tilinteon hetki.