Italothrashin veteraaneilla on mittarissa jo yli 30 vuotta, mutta milanolaisbändi kuulostaa edelleen varsin vetreältä. Levyn otsakkeesta voi päätellä bändin epistolan, eli moshaajille on luvassa makoisia aikoja.
The Call on räväkästi groovaava alkulaukaus, ja nelikko on tutkaillut tarkasti genren oppikirjat ja -levyt. Mitään retroilua levy ei kuitenkaan ole, vaan bändin ohjenuorana lienee ”modernia ja klassista”.
Uusi laulaja Tiziano Spigno on ilahduttavan monipuolinen. Niin falsettimeininki kuin melodiset luikautuksetkin lähtevät mieheltä vaivatta. For the Loved and the Lost on miehen leikkikenttää, ja muutoinkin bändi pistää kappaleessa parastaan. Sekava intro syö tehoa Pitch Black Eyesista, mutta tunnelmaltaan kappale on levyn parhaita – vähän kuin System of a Down soittamassa crossover thrashiä. Borders of Fire ja Heavens Blind ovat liian pitkiä ja rönsyileviä. Kuulijan huomio lipsuu. Bändi kaappaa sen takaisin Believerin kaltaisilla rykäyksillä.
Asenne ja ammattitaito ovat kohdillaan, mutta tykittely ei sytytä sataprosenttisesti. Fiilis on liikaa Spignon varassa, eikä keskinkertainen päätösbiisi The Showdown houkuttele pyöräyttämään levyä heti uudestaan.