Tuulimyllyjä päin käydään entistä raskaammin pajavasaroin – arviossa Nervosa

Julkaistu Infernossa 5/2018.

23.09.2018
Nervosa
Downfall of Mankind
Napalm

On se kumma, ettei internetin naisvihaajakulma ottanut hiljentyäkseen edes viime levyn näytöillä. São Paulon kiukkukolmikon basisti-laulaja Fernanda Lira huutaa kameralle jokaisessa uuden levyn promootiokuvassa, enkä ihmettele lainkaan. 

Nervosan saama kritiikki on ollut usein perusteettoman ilkeää. Siksi onkin äärimmäisen kunnioitettavaa, että tuulimyllyjä päin käydään entistä raskaammin pajavasaroin. Tuntuu vain luonnolliselta, että Nervosa on vääntänyt mutteria jälleen kireämmälle. Rässäyksessä kuuluvat nyt niin grindcore-, death- kuin black metal -vaikutteetkin. 

Bändi jatkaa kakkoslevy Agonylla (2016) jalostunutta raakaa pahantekoaan. Puolivälin perinnekuolovaikutteinen Vultures tuo mukavan muudinvaihdoksen rabieskissalauman lailla silmille hyppivään rässäykseen. Muuten vauhtia pidetään yllä turhankin innokkaasti, ja pontevimmat mielenräjäyttäjät jäävät uupumaan. Silti levyä on silti helppo suositella thrashinsa kirpeänä tilaaville.