Konsensus lienee, että vaikka Drudkhin tunnustetaan olevan vielä voimissaan, tunnelmoivan mustan metallin lähettilään parhaiden päivien uskotaan jääneen viime vuosikymmenelle.
Allekirjoittaneen papereissa ukrainalaisia surmasäveliä punovien seppien ura on kuitenkin aina perustunut pienoiselle aaltoliikkeelle paitsi tyylin myös laadun puolesta. Viime vuosina vuorossa on onneksi ollut ratsastaminen aallonharjalla. Edellinen pitkäsoitto A Furrow Cut Short (2015) hätyytteli tasaisessa tappavuudessaan jo mestariteos Blood in Our Wellsin (2006) kanonisia korkeuksia. Sittemmin yhtyeen lukuisille split-julkaisuille tehtailema materiaali on ollut melko lailla moitteetonta.
They Often See Dreams about the Spring jatkaa edeltäjänsä kanssa pitkälti samoilla urilla. Toisin sanoen yhtye maalaa musertavan melankolisia maisemia ja ammentaa tasaisesti uransa eri vaiheista välineenään tuhti, vaativan äänimaailman oikeuksiinsa päästävä tuotanto. Bändi hallitsee lähes kaoottisesti ristiin soivat sointirankkasateet ja tekee demppauksista painokkaita, sahauksesta ja rumpupaukkeesta raakaa sekä bassosta ja koskettimista samettia.
Thuriosin ärjyntä on saatu jälleen kerran upotettua yhdeksi komeaksi soittimeksi muiden sekaan. Se on universaali tulkki, joka lainaa ukrainalaisten runoilijoiden kynänjälkeä, mutta siitä ymmärretään kielimuurin takia usein vain yksi asia: suunnaton intohimo, se tärkein.
Tunnelataus on Drudkhin kohdalla aina paitsi tyrmäävä myös monipolvinen, ja riippuu paljon kuulijasta, mihin olotiloihin keskitytään. Sisäiset patoutumat saavat tässä musiikissa vimmaisen äänen, minkä lisäksi sävelissä ui usein kaihoa ja epätoivoa, joskus jopa katarsiksesta juontavaa suoranaista mielenrauhaa.
Tällä kertaa kaikki tämä ilmaistaan aseilla, jotka ovat aivan yhtä kuolettavassa kunnossa kuin ennenkin. Niinpä nyanssientäyteisen uljaat melodiat vetävät uhrinsa syvälle surun suohon, kuljettavat hänet pohdinnoille otollisten pengermien kautta kunnian kukkuloille ja hautaavat lopulta hiekkaan.
Kaikkiaan viidestä kappaleesta viimeinen on pienoinen akilleenkantapää, mutta muuten kappalemateriaali on edellislevyn tapaan rautaa. Jylhiltä vuorenhuipuilta pakahduttaviin soliin ja armottomasta ravista hartaaseen pyhiinvaellukseen vievä dynaamisuus on tallella hienosti. Näin sävellyksissä kyetään luomaan kuuntelusta toiseen kantavia jännitteitä.
Samaan hengenvetoon on, hämmentävää kyllä, todettava, että yksi yhtyeen harvoista heikkouksista on aina liittynyt juuri kappaleentekotaitoon – pitkään paahtavien teosten sydänverenvärinen lanka on päässyt välillä hukkumaan, ja varsinkin monien minuuttitolkulla toistuvien osioiden kohdalla on jäänyt kaipaamaan tiivistämisen jaloa taitoa. Tällä kertaa levyn napakka kesto takaa, että kokonaisuus säilyy riittävän eheänä, vaikka loppua kohden aletaan jo hieman horjua.
Kunnioitettavan uran tehneen Drudkhin yhdestoista studiolevy on tunnistettavasti esittäjänsä kuuloinen ilman että bändi kumartelisi mennyttä tai kierrättäisi sitä yksioikoisesti. Drudkhin korkeatasoiseen diskografiaan ei lukeudukaan lopulta montaa lättyä, jotka olisivat They Often See Dreams about the Springiä vahvempia tai edes sen kanssa tasaväkisiä. Tästä renessanssityöstä saanee vuosikausiksi ja ajankohtaan katsomatta ymmärtäväisen ystävän niin kriisiin kuin onneen.