Kiovan lähiöissä perustettu Dying Grotesque on äänittänyt toisen pitkäsoittonsa sodan paineessa. Levyn teemana on ihmiselon turhuus ja elämän yleinen absurdius.
Lähtökohdat kunnon kuolomyllytykselle ovat siis kunnossa, eikä Celestial onneksi jää telineisiin. Musiikin vaikuttimina mainitaan Ruotsin suurten ohella myös jenkkikuolon kovimmat, mutta jälkimmäiset sävyt jäävät tässä selvästi paitsioon.
Entombed, Dismember ja kumppanit sen sijaan puskevat kuin drooni vieraalle maalle eksyneiden venäläisten tankkiin. Efektiä alleviivataan tarkalleen kopioidulla kitarasäröllä, ja myös rumpusoundi tuo mieleen Sunlightin sävelet.
Tuhdisti mennään ja mätke on kovaa. Biisit eivät ole onneksi aivan pelkkää kopiointia, vaan niissä on vaikeasti määriteltävää omaleimaisempaa imua. Ei paljon, mutta sen verran, että ei tarvitse silmiä päästään hävetä.
Maltillinen melodisuus, ripaus rokkaavuutta ja yleinen hyvä meininki paketoivat kokonaisuuden, jonka ainoa selkeämpi miinus on paikoin pakotienä käytetty tylsä blastaaminen, jolla selvästikin peitellään järkevien ideoiden puutetta. Hyvät hetket vievät kuitenkin lopulta voiton.