Ranskaa ei voi vieläkään pitää black metalin kultakaivoksena, mutta ajoittain maasta puskee sisukkaitakin nimiä. Sellaisena voisi pitää vuonna 2015 perustettua pariisilaista End of Mankindia.
Tyylillisesti bändi on lajityyppinsä tunnelmallisemmasta päästä edustamatta kuitenkaan kenkiin tuijottelua. Eteeristen kitaranäppäilyjen ja ajoittaisten koskettimien muodostamat harmoniat luovat sopivasti kontrastia pääasiassa ärhäkkäänä pysyttelevälle mustaamiselle. Sävellykset tarjoillaan tiukasti ja varmaotteisesti, mihin lienee syynä jäsenistön kokemus Eternal Majestyn ja Aosothin kaltaisissa pitkäikäisemmissä mustan metallin yhtyeissä.
Vaikka ilmaisu täyttää vaivatta genren peruskriteerit, albumi jättää tunteen valjastamattomasta potentiaalista. Levyn toimivimmat kappaleet kuten La peste dansante ja Outrenoir ovat kyllä sekä iskeviä että sävykkäitä. Ne olisi kuitenkin helppo kuvitella vieläkin tehokkaammiksi voimallisemman tulkinnan ja sovituksellisen jyhkeyden lisäämisellä. Tietty viimeistelemättömyyden maku huokuu pitkälti koko levystä.
Moitteista huolimatta voiton puolelle jäävän levyn pyöräyttää ihan mielellään, enkä näe estettä, ettei yhtye voisi yllättää jatkossa.