Tasapaksua, mutta yllättävän toimivaa – arviossa The Ferrymen

Julkaistu Infernossa 1/2025.

07.04.2025
THE FERRYMEN
Iron Will
FRONTIERS

Laulaja Ronnie Romeron (Lords of Black, ex-Rainbow), kitaristi Magnus Karlssonin (Primal Fear, Magnus Karlsson’s Freefall) ja rumpali Mike Terranan (Rage, Axel Rudi Pell) muodostama heavy metal -trio pukkaa uutta materiaalia.

Vuonna 2016 perustetun trion neljäs levy sisältää melodista modernia metallia tasalaatuisen totutussa mallissa. The Ferrymen ei todellakaan ole keksinyt mitään uudelleen, mutta niin vain levylle on saatu tälläkin kertaa esimerkiksi Dreams and Destinyn, Mother Unholyn ja Adrenalinen kaltaisia helmiä.

Vaikka Ferrymen on tyylillisesti aika tasapaksu yhtye, sen perinteisen heavyn ja modernin metallin yhdistelmä on yllättävän toimiva. Kaikki muusikot ovat alansa kärkipäätä, ja kova on etenkin Romero, jonka komea lauluääni nostaa hieman keskinkertaisemmatkin biisit astetta korkeammalle.

Ferrymen hoitaa hommansa sen verran pätevästi ja tyylikkästi, ettei bändiä käy juuri dissaaminen. Säveltäjä-kitaristi Karlssonin melodiantajua ei puolestaan voi kuin ihailla, sen verran tarttuvia hänen sävelensä ovat.