Jos tätä jenkkibändin kolmoskiekkoa olisi soitettu minulle 1990-luvun lopun ruotsalaislevynä, en olisi asiaa kyseenalaistanut.
On sitten hyvin vahvasti kuulijasta kiinni, mitä tästä mielleyhtymästä oikein pitää. Itse en jaksa innostua, vaikka kyllähän tässä melodista, vahvasti skandinaaviselta tuoksuvaa black metalia hyvin soitetaan. Myös Hornan huolitellummat levyt nousevat kyselemättä mieleen.
Burial Oath on joka suhteessa asiansa osaava ryhmä. Levylle on ruuvattu selkeät ja terävästi riipivät laatusoundit, ja paketti on muutoinkin nätisti kasassa.
Yksiulotteiset korkeahkot rähinälaulut, jatkuvasti päälle puskeva melodisuus ja blastaamisesta maalailevampaan tunnelmointiin ulottuvat kappaleet toimivat nekin ihan kivasti. Riffeissä löytyy, ja Kingdom of Fire -rykäisyssä on maukkaan rokkaava ote.
The Cycles of Suffering ei kuitenkaan puraise. Se ei ole kovin väkivaltainen, millään tavalla omaperäinen tai muutoinkaan erityisen tarttuva. Melankoliaa kutova melodisuus on kuitenkin sen verran vahvasti hanskassa, että meloblackin ystäville tässä voi olla kovakin tärppi.