Kymmenvuotiaaksi ennättäneen kymenlaaksolaisen death doom -partion varman nousujohteista uraa on ollut hienoa seurata. Yhtye on onnistunut kasvattamaan luovuuskerrointaan tasaisesti jokaisella levyllä. Syttyköön toinen aurinko (2020) ja Elämä ei tarvitse minua (2019) ovat tarjonneet niistä vakuuttavinta menoa.
Neljännellä pitkäsoitollaan bändi on laajentanut jälleen melankoliasta ja epätoivosta ammentavia harmaanraskaita sävyjään. Kyseessä tuntuisikin olevan yhtyeen kokeilevin ja haasteellisin levy.
Painotusta on siirretty kerronnallisempiin hämärätunnelmiin sekä Kylmä kaunis maailma -debyytistä (2014) muistuttavaan syvissä vesissä uivaan synkkyyteen. Melko salamyhkäiseksikin äityvässä atmosfäärissä on uutena elementtinä myös jylhiä klassisen musiikin viboja.
Yhtyeen tähän mennessä pisin levy on kuuntelu kerrallaan salojansa avaava massiivinen kokonaisuus. Vaikka kyseessä ei ole bändin syvimmältä kouraiseva teos, se osoittaa yhtyeen taidon uudistaa ilmaisuaan kiehtovasti, edelleen. Ravisuttavimmat esimerkit asiasta tarjoavat levyn monipuolisimmat tunnelmapalat, nimikkokappale ja Nyt olet poissa.