Radienin toisen albumin nimi kuvaa sen sisältöä varsin osuvasti. Raskas sludgeilu tasapainottuu unenomaisen eteerisillä äänimaailmoilla, ja tunnelma vaihtelee pahaenteisestä odottelusta hetkeen, jona painajainen alkaa puhjeta toimintaan. Luvassa on piinaavia hetkiä, ja levy voikin olla melkoisen ahdistava, jos moiset maailmat ja tunnelmat eivät kuulu musiikkivalikkoosi.
Hidasliikkeisyys ja odottelu ei kuitenkaan ole niin palkitsevaa kuin toivoisi. Kun aletaan vihdoin jyrätä, siinäkään ei mennä täysillä päätyyn, vaan tietty pidäkkeellisyys pysyy päällä. Tämä voi olla toki tietoinen tehokeino, mutta jotenkin levylle kaipaisi vielä syvempää ja tylympää dynamiikkaa. Riffitkään eivät ole niin rautaisia ja tarttuvia, että jalka naputtaisi liikoja mukana. Ne ovat mallia ”ihan kiva”, ja euforiaan tähtäävä jyrääminen jää lapsipuolen asemaan.
Meille raa’an riffinpalvomisen ystäville Unissa palaneiden hypnoottinen hiipiminen voikin olla synkkyydestään ja ajoittaisesta massiivisuudestaan huolimatta vähän liian rauhaisaa.