Kymmenisen vuotta sitten perustettu Time Rift kuulostaa hämmästyttävän ruotsalaiselta ollakseen yhdysvaltalainen yhtye. Sen musiikki on kuin Blues Pillsiä hevimpänä, tai Spidersia 70-lukulaisemmalla otteella.
Merkittävin syy mielleyhtymiin on upeaääninen solisti Domino Monet, joka debytoi bändissä tällä kakkoslevyllä. Esikoisen lauluista vastasi Justin Kaey, joka toimittaa yhtyeessä nykyisin ”vain” kitaristi-basistin virkaa.
Ruotsalaisen lisäksi Time Rift kuulostaa vanhalta. Yhtyeen nimi ei voisi olla paljon osuvampi, sillä albumin ilmestymisvuoden voisi veikata todennäköisemmin olevan 1975 kuin 2025. Edellä mainittujen nimien lisäksi bändin soundissa on esimerkiksi Motörheadiä, Led Zeppeliniä ja alkuaikojen Scorpionsia, jonka suuntaan nimikappaleessakin kumarretaan.
Reilu puolituntinen on melko napakka ja energinen kokonaisuus, johon mahtuu yllättävän monipuolisia biisejä. Tunnelma ja fiilikset ovat kohdillaan, ja yksinkertaisista elementeistä on saatu aikaan suurta. Kehitettävää on oikeastaan vain sävellyksissä. Mitään täytekappaleita levylle ei ole tuupattu, mutta ässäbiisejä voisi olla enemmänkin.