Surullisten sävelten aallokko aiheuttaa kylmiä väreitä – arviossa Pallbearer

Julkaistu Infernossa 5/2024.

13.07.2024
PALLBEARER
Mind Burns Alive
NUCLEAR BLAST

Vuonna 2008 perustettu Pallbearer aloitti hieman Yob-tyylisenä modernina doom-bändinä. Vuosien myötä se on ottanut suuntaa esimerkiksi vanhan koulukunnan progea ja 1990-luvun vaihtoehtorockia kohti. Avaintekijänä on kuitenkin aina ollut tietynlainen melankolian ja kauneuden liitto tempon pysyessä maltillisena.

Arkansasilaisbändin viidennellä levyllä surullisten sävelten aallokko lyö välillä niin lujaa, että kuulijalle tulee vähintäänkin kylmiä väreitä, ellei jopa vavisuttavampia tunnereaktioita. Sekä puhtaasti helisevät että murskaavan raskaat kitarat saavat vuoronsa, mutta suurimman vaikutuksen tekevät basisti Joseph D. Rowlandin ja kitaristi Brett Campbelin riipaisevat laulusuoritukset. Äänikuva on edellistä levyä, vuonna 2020 ilmestynyttä Forgotten Daysiä avarampi ja selkeämpi.

Neljännellä raidalla Endless Placellä edetään yli kymmenen minuutin keston aikana akustisesta introsta puolivälin jälkeen tulevaan hienoon puhallinsooloon ja sitä seuraavaan, levyn ankarimpaan riffiin asti. Omalla tahdillaan etenevässä teoksessa on kaikki kohdallaan, mutta samaa voi sanoa vilpittömästi koko kuusibiisisestä levystä.