Ex-Opeth-rumpali Martín Lópezin ja kumppanien viime vuosikymmenen alussa perustama progemetallibändi julkaisee kuudennen levynsä. Albumi jatkaa ruotsalaisrykmentin tunnusomaisen pontevalla ja laatutietoisella AOR-linjalla.
Pikkunäppärän raskaalla kulmikkuudella ja kepeästi uivalla atmosfäärisyydellä sovitetut kappaleet tarjoavat jälleen soitannollista ja tuotannollista ammattijälkeä kypsään makuun. Asia ei ole tälläkään kertaa ainoastaan hyvä. Bändi operoi liian turvallisesti ja salonkikelpoisesti ilman riskinottoja. Verrattuna Lotusin (2019) ja Imperialin (2021) tiettyihin voimaralleihin täkyt ovat vähissä.
Soen on yhä raikkaan ja siistin kuuloinen progehyrrä, josta haluaisi pitää enemmän. Parhaimmillaan koukeroinen poljento lyö tauluun oikein tehokkaasti ja kekseliäästi, kuten veisuissa Sincere ja Icon. Heikoimmillaan iskut heittelehtivät päämäärättömästi ohi. Lisäksi on todettava, että Joel Ekelöffin korkeasti honottava ääni voisi olla monipuolisempikin. Miehen ulosanti jakaakin varmasti mielipiteitä.
Joistain osumista huolimatta yhtyeeltä ei kuulla vieläkään koko levyllistä iskevää materiaalia.