Vuonna 2019 perustettu australialaistrio palvoo 1990-luvun black metalia eeppisiksi midiorkestroiduin, mutta muuten aika primitiivisin eväin tehdyillä biiseillä. Adelaidelaisbändiin kuuluu rääkyjä, ihan kyrpänä tuplia takova rumpali ja kaikesta muusta aina sävellyksiä, orkestrointia ja sovituksia myöten vastaava moniosaaja, joten studioprojektiltahan tuo vaikuttaa.
Trion esikoistäyspitkällä ei kuulu kotimaa, vaan mättö on melodioiltaan ja muotokieleltään tavanomaista pimeää ja kylmää bläkkistä, jossa kiinnostaa onneksi muukin kuin norjalaisuus ja nopeasti soittaminen. Mahtipontishakuinen black metal glaseerataan vox humana -kuoroilla, vaskipuhaltimien dominoimilla orkesterisämpleillä ja muulla synteettisellä korvanlumeella. Jylhästi äristyissä lyriikoissa puidaan luontomystiikkaa, ihmisen sisäistä valonvaihtelua ja genren muita vakioaiheita.
Biiseistä oikeastaan vain levyn päättävä Narrow Paths and Stony Ground on mieluisaa kuunneltavaa, kun vaivatta rullaavan tremolobläkkiksen pohjalla soi kaikuisan harmoninen kuoro. Muuten Upon the Edge of Darknessin kuuntelu menee enimmäkseen haukottelun merkeissä. Pohjoinen on pohjoinen ja Lumen Ad Mortem sisältää liikaa keinotekoisen kaltaisia aromeja.