Ei tämä progressiivis-vaihtoehtoinen leffamusiikki nyt oikein lähde, vaikka kuinka Faith No More tai oikeastaan Pattonin oudommat ja elokuvallisemmat kuviot kuuluisivatkin. Laulu on aikamoista tönkköilyä, ja se tässä tökkiikin pahiten. Tiedä sitten, tajuaako yhtye itsekin tämän, sillä koko levy on mukana myös instrumentaaliversiona.
Bändi vetää sinällään ihan mukiinmenevää erikoisrockvenkoilua leffatunnelmin ja metallikierteellä, mutta kokonaisuus lässähtää aika vankasti. Näätämäinen laulu on se ensimmäinen rasittava tekijä, mutta mallin mukaan tekemisen ja peesailun tuntu alkaa syödä fiilistä enemmän ja enemmän kuuntelun edetessä.
Tuotannollisesti levy on tehty siinä mielessä hyvin, että se varmasti toimisi kuvallisen ärsykkeen taustalla mainiosti, saattaisi jopa herättää mielenkiinnon. Pelkästään kuunneltuna sisällöllinen onttous alkaa kuitenkin hahmottua niin selvästi, että nautinnollisen kuuntelun tielle muodostuu este. Thunderball-cover on aivan taidokas, ja muu tarjonta yrittää jäljentää samaa ankeasti puoliväkisin.