Yhtyeen uran alkupuoliskon julkaisuilla ilmoille oksennettu suoraviivainen angsti ja paha olo on jalostunut levy levyltä, lähes vaivihkaa huomattavasti kontrolloidummaksi synkistelyksi, jonka monitahoisuus ja totaalisuus on selkeästi aiempaa vaikuttavampaa myös musiikillisesti. Keulahahmon luovuutta ruokkivat henkilökohtaiset ongelmat eivät vaikuta kadonneen, mutta niistä on opittu ammentamaan ja puhumaan entistäkin vapautuneemmin.
Viime keväänä julkaistu Lots of Girls Gonna Get Hurt -cover-ep antoi ainakin näin jälkikäteen ajateltuna viitteitä siitä mitä tuleman pitää, vaikka se olikin sisällöllisesti ja toteutukseltaan selkeä välityö. Shining ei nimittäin ole koskaan aiemmin ollut näin kepeä, monipuolinen ja jopa osittain kokeellinenkin. Toki sen musiikki on edelleen myös syvän melankolista, tummaa ja sisältää yhä selkeitä viittauksia myös black metalin suuntaan.
Uusiutunut tyyli istuu bändille täysin luontevasti, ja osoittaapa albumi samalla, ettei yhtye edelleenkään seuraa ketään vaan etenee vakaan itsenäisesti, mihin suuntaan kulloinkin sattuu haluamaan.
Viisi varsinaista kappaletta sekä Olli ”Puppe” Ahvenlahden soittaman vaikuttavan pianoinstrumentaalin sisältävä albumi on intensiivinen kokonaisuus, joka onnistuu herättämään erilaisia ajatuksia ja tunnetiloja kerta toisensa jälkeen. Tähän pystyy enää harva nykylevytys.