Brittiläinen dj ja tuottaja Christian Hoffmann on ristinyt neljännen pitkäsoittonsa taiteilijanimensä mukaan. Albumi on kreatiivinen ja hälyisä sekoitus Skrillexin dubstepiä, sivuroolissa käytettyjä aavistuksen metalcorelta tuoksahtavia riffejä sekä Pendulumin ja sen sivuproggiksen Knife Partyn drum’n’bassin, rockin ja electronican yhdistelmää.
Elektroninen instrumenttiarsenaali rajoittaa ilmaistujen genrejen muotokielen kauas heviyleisön mieltymyksistä hiphopiin, sähkörätinään, bass dropeihin ja säksätyksiin. Kappaleiden väliset sävy- ja fiiliserot saakin aikaan kirjava solistikaarti, josta yksi rääkyy, toinen kuulostaa grime-räppäriltä ja kolmas laulaa Amy Leen tapaan melodisesti, hauraan voimakkaasti ja tunteella.
Sähköinen sillisalaatti ei taida olla ihan kaikkia raskaan musiikin ystäviä varten. Ja kun musa ei ole sen enempää erityisen tanssittavaa kuin mitenkään äärimmäistäkään, vajaallakin genretuntemuksellani arvelisin, että albumin kohdeyleisö löytyy todennäköisemmin Fixt-levylafkan pomon Klaytonin Celldweller-projektin sekä metal- ja deathstepin fanikunnista kuin kaikkein tyypillisimmän metalliväen joukosta.