Saatanallisen sotaisaa menoa Mardukin, Morbid Angelin ja Behemothin ystäville – arviossa Infernal War

Levyarvio julkaistu Infernossa 5/2015.

07.06.2015

Infernal War
Axiom

Agonia
4_5_kirvesta

Melko harvoin julkaiseva, mutta sitäkin laadukkaampia äänitteitä ulos puskeva puolalaisakti on kolmospitkällään tulisessa iskussa. Saatanallisen sotaisa black ja death metalin yhteensovitus jättää selittelyille hyvin vähän tilaa.

En tiedä, onko kyseessä Puolan kuuluisa juomavesi vai mikä, mutta levyn jälki on aivan sairaalloisen kovaa. Kappaleiden tahti on hirmuinen, mutta kaikki ei rakennu suinkaan pelkän vauhdin varaan. Sekä nopeamman että maltillisemman vyörytyksen seasta löytyy nimittäin aivan mielettömän teräksistä riffittelyä ja sovitustaitoa. Kaiken kruunaa mielipuolisen maukkaasti ryöpyttävä laulaja.

Hengähdystaukoja ei paljon jaella, eikä niitä näin mainiosti tasapainoilevaan tuhoamiseen kaipaakaan. On myös siistiä, että mukaan on saatu menneitä vuosia kumartelevaa rehtiä henkeä rässikomppien ja kitarasoolonpätkien muodossa. Äänimaailmakaan ei ole turhan kliini vaan sopivan luomu ja hengittävä.

Napisemaan ei pysty oikein mistään. Musiikki puhuu puolestaan niin tehokkaasti, että Axiom on vain todettava helvetillisen toimivaksi kiekoksi. Esimerkiksi Mardukin, Morbid Angelin ja Behemothin ystäville tämä on suorastaan pakkotoistoa.

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (79 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja