Legendaarinen industrial-sludge-jyrä palaili geimeihin vuoden 2014 loistavalla World Lit Only by Fire -albumilla, jolla duo jyräsi raskaasti kuin varhaisella Streetcleaner-klassikollaan (1989). Seuraavaksi kaksikko tuuttasi pihalle Post Selfin (2017), jolla sävyjä oli bändin myöhempien aikojen ja keulahahmo Justin Broadrickin post-metal-projektin Jesun tapaan enemmän.
Purgen kahdeksan biisiä ovat tunnelmiltaan painavia ja mentaalisesti jyrääviä. Paikoitellen meno on tinkimättömän musertavaa louhintaa myös soonisesti. Dynamiikkaa ja sävyjä on jälleen mukana elävöittämässä ja viemässä kappaleita monisyisempään suuntaan.
Tavallaan tämä on hyvä ja oikein, toisaalta ehkä ei. Vaikka bändi onnistuu vakuuttamaan myös sävykkäämmin, ankarasti karjuen ruhjottu moukarointi on sitä keskeisintä Godfleshiä, sitä joka saa lihan tutisemaan.
Rujous ja raskaus on läsnä, vaikka ilmaisussa olisikin tilkka tai pari finesseä. Toteavan hypnoottinen riitasointujankkaus verkkaisine jungle-biitteineen ryömii ihon alle. Lopputulemana on uniikin bändin aivan hyvä albumi, joka ei yllä ikimuistoisemman tuotannon voimaan tai mukaansatempaavuuteen.