Amenra on ollut reilun parinkymmenen toimintavuotensa aikana sangen tuottelias, mutta varsinaisia täyspitkiä se on tiputellut suht harvakseltaan: De Doorn on vasta bändin viides albumi. Parin aiemman koti on löytynyt jollain lailla ilmiselvältä Neurotilta, mutta nyt pitkäjänteinen työ tekee entistä parempaa tulosta ja bändin uusi yhteistyökumppani on Relapse.
Belgialaiset toden teolla osaavat painostavan ja riipaisevan synkistelyn. Summittaisesti musiikkia voisi kutsua doomiksi, mutta taustalta löytyy niin paljon myös sludgeilua ja jälkijättöistä hardcorea, että sisältö on yksinkertaisesta ilmaisusta huolimatta yllättävän vivahteikasta. Repivästä kitaravallista löytyy jyhkeyttä, ja solistin äänenkäyttö on todella vakuuttavassa raastavuudessaan niin piinattua, että kaveria alkaa käydä sääliksi.
Vaan eipä levyllä kynnetä murheen mustimmassa ja syvimmässä aallonpohjassa koko aikaa, sillä orkesteri taitaa myös vastakohtien luoman dynamiikan. Huminaa ja puhetta sisältävä intromainen kakkoskappale De Dood in Bloei antaa jyrkän aloituksen jälkeen sopivan hengähdystauon, ja haikean hetken jälkeen jyrähtää taas entistä tujakammin. Samoja tehokeinoja käytetään myös kappaleiden sisällä, parhaana esimerkkinä päätöseepos Voor Immer. Ihanaa, rujoa ja kaunista.