Ilahduttavaa huomata, että yhtyeelle tunnusomainen hourinta kantaa hienosti kuudennellakin pitkäsoitolla. Meininki ei ole väljähtynyt yhtään, vaan on taattua Oranssia Pazuzua. Oma leima ei ole haalistunut pätkääkään, vaikka ennakkoon saattoi olla pieni huoli, ylletäänkö enää loistavan Mestarin kynsi -albumin tasolle.
Murheet pois, linja pitää. Mikäs siinä toisaalta on painajaisten ja kosmoksen mustista laareista ammennellessa, kyllä siellä materiaalia riittää.
Levyn jokainen hetki maalailee eri sävyisiä kauhunäkyjä ja roikottaa kuulijaa armotta jaloista mielenterveyden reunan tuolle puolen. Parhaimmillaan tämänkaltainen hypnoosi on tietenkin yksin ja ulkopuolisilta häiriöiltä suojassa nautittuna. Silti totesin, että julistus on riittävän väkevää toimiakseen myös arkisempien askareiden tahdittajana ilman pelkoa taustahälyksi vajoamisesta.
Menossa on paikoin paljon samanlaista hulluutta ja intensiteettiä kuin legendaarisessa Beheritissä, vaikka toki omalla äänellä esitettynä. Mikäli haluat päästää hetkeksi irti ja syventyä nauttimaan painostavien tunnelmien buffetista, suosittelen Muuntautujaa pimenevien iltojen seuralaiseksi.