Kakkoslevyyn päässyt tanskalaisremmi linjataan saatekirjeessä Slayerin, Exodusin ja Municipal Wasten faneille passeliksi thrash-vihmonnaksi. Henkilökohtaiset aistinvälineet asemoivat rytkyttelyn näiden sijaan enemmänkin Kreator-suunnalle. Laulaja ainakin on samoilla linjoilla germaanilegendan kanssa, mikä joillekin lienee hyvä, toisille heikompi viite.
Melodioilla tai heleästi sointuvalla ilmaisulla ei päästä retostelemaan, mutta riivintä on rapsakkaa. Otelaudan yläosista lehahtelevat riffit ovat vikkeliä ja tyyliin sopivan terävällä soundilla pikattuja. Reipas humppakomppi potkii kuten kuuluu, ja hommaan on jätetty ihmiskosketusta kiitettävän autenttisuuden takaamiseksi.
Vaikka Demolizer ei soita ilomielistä tai hauskaa pikaheviä, sen tatsissa piilee kelpo nokare ehtaa hurlumheitä. Kipaleisiin on siunaantunut satunnainen kimurantimpikin osio ja välillä vauhtikin vähän hyytyy. Tällä sektorilla yhtyeellä voisi olla mielenkiintoista maastoa löytöretkeiltäväksi, eikä tarttuvamman osaston lisääminenkään haittaisi. Melkein slovariksi muljahtava Killing a Friend ei tosin rullaa erityisen luonnikkaasti, vaikka onkin sävellyksellisesti albumin saavutettavinta antia.
Levyllä on ihan hyvä meno, ja kyllä tämän tahdissa varsilenkkari toisen eteen asettuu. Kuunteluheviksi siinä saisi kuitenkin olla myös tarttumapintaa nopeuden kustannuksella.