Rukouksen kakkoslevyn voi sanoa rehellisesti olevan kihinä-hardcoren lihaa ja perunaa tai tofua ja nuudeleita -osastoa. Ja tässähän ei ole yhtikäs mitään vikaa, pikemminkin päinvastoin, sillä päivän erikoisuudet tulevat ja menevät, lajista riippumatta. Eikä sitä raastavuuttakaan äänimaailmassa liikaa ole kuin korkeintaan teflontuotannolla korvansa turruttaneille. Itse asiassa Rukouksen soundit ovat lajissaan hyvinkin selkeät ja sisällön raivokkuutta sopivasti buustaavat.
Kuten asiaan kuuluu, biiseihin ei tuhlata liikaa aikaa eikä sanoituksissa säästellä. Keskimäärin parin minuutin repäisyihin on saatu mukaan monimuotoisuutta jo pelkillä temponvaihteluilla, ja löytyypä niistä paikoitellen myös vienoa melodisuutta. Ihmisen toiminta ja uskonnot ovat erityisen ryöpytyksen kohteena. Näistä asioista ei somepopparien kuulla laulavan, vaikka syytä olisi.
Kaikki saastuneet tuhotaan on levy, jonka voi laittaa soimaan koska tahansa, kun v-käyrän kulmakerroin uhkaa nousta liian jyrkästi eikä mielessä ole mitään erityistä tilanteeseen sopivaa kuunneltavaa. Kaksikymmentä minuuttia kiivaasti pyörivä musta kiekko on tässä kontekstissa optimaalinen formaatti.
Harhat, Uhrit ja Rukous. Siinäpä bändikolmikko, joka sopii hyvin samaan pussauskoppiin genren ystävien kanssa.