Niin kutsutun sinfonisen black metalin saralla tehdyt klassikot ovat kovaa tavaraa – jopa niin kovaa, että uudempien yrittäjien tuotokset jäävät lähes poikkeuksetta vastaantulijan asemaan. Näin käy myös ranskalaisen Deathcode Societyn toiselle albumille, joka ei kykene tarjoamaan hienoista puitteistaan huolimatta oikeastaan mitään.
Unlightenment myrskyää paljolti Anorexia Nervosan ja Fleshgod Apocalypsen hengessä. Vauhtia riittää ja ylväät orkestroinnit luovat odotetunlaista dramatiikkaa. Myös soittopuoli tuntuu olevan ihan kohdillaan, joten yhtyeen musiikki ei ole sinällään lainkaan hassummin tehtyä.
Ratkaisevaksi tekijäksi nousee sävellysten tyhjänpäiväisyys. Kaiken myllerryksen seasta on hankala löytää punaista lankaa, ja on todettava, että Deathcode Society näyttää parhaat puolensa Scalesin kaltaisilla hiukan tavanomaista hitaammilla kappaleilla.
Deathcode Society vaikuttaa olevan jatkuvasti matkalla kohti suurempaa soundia ja sitä myötä suurempia kuvioita. Sen lisäksi yhtyeeltä olisi mukavaa kuulla merkityksellisiä kappaleita, jotka jäivät tällä kertaa harmittavan vähiin.