Heavyn kakkosliigan kitarasankari 1980-luvulta asti sooloilee taas menemään. Miehen aiemmilta sooloilta tuttu jatsahtavan, popahtavan ja bluesahtavan hyväntuulinen instrumentaalirock soljuu mukavasti ja taidolla, mutta jää edelleen aikamoiseksi hissimusiikiksi. Pari raitaa on ihan oikeasti kuuntelemisen väärtejä. Leijonanosa levystä sisältää hard rockia, joka ei juuri harmita mutta ei myöskään innosta.
Gilbertin aikoinaan tekemä huomio, että kitaralla voi soittaa biiseihin liidit laulumelodioiden tapaan, on pohjana levyn ärsyttävimmille raidoille. Niiden äärellä mennään jo ruotsinlaivalinjalle kappaleiden kuulostaessa leipämusikanttien instrumentaalitulkinnoilta ikivihreistä popklassikoista. No, kai sekin on jonkinlainen meriitti, että saa omat kappaleensa kuulostamaan moisilta.
Behold Electric Guitarissa ei ole varsinaisesti kummempaa vikaa, mutta sen puhuttelevuus jää valitettavan ohueksi. Levyssä ei ole tarpeeksi tilua, riffiä, kikkailua tai smoothia soittoa, jotta se olisi kiinnostava. Kappaleetkin jäävät vähän heppoisiksi.