Polveilevaa äärirässiä – arviossa Bio-Cancer

Julkaistu Infernossa 8/2023.

02.11.2023
BIO-CANCER
Revengeance
HAMMERHEART

Kreikkalaisviisikon edellisestä levystä on kerinnyt kulua peräti kahdeksan vuotta. Aiemmat tuotokset olivat melkoisen ehtaa thrash-tikutusta, mutta nyt mukana on yhä enemmän melodiapainotteista death metalia. Kappaleet
kasvavat usein varsin eeppisiksi ja vähän yllättäen jopa melankolisiksi. Melodisempi paisuttelu on varsin oiva vastakohta kiivaammalle hosumiselle, jota albumi sisältää valtaosaltaan.

Näin hurja vauhti ja intensiteetti vaatii soittajilta paljon, ja työskentely onkin joka sektorilla teknisesti korkeatasoista. Soolot ovat muutakin kuin pelkkää tilutusta, ja esimerkiksi Dream Merchantissa kitaristikaksikko menee näppärien kitaraharmonioiden kutomisessa sujuvasti Iron Maidenin tonteille, tosin turboahtaen.

Laulajan yläkireä ja venyttelyyn taipuvainen ulosanti käy pitkän päälle vähän ärsyttämään. Aggressiota löytyy kyllin, mutta ajoittainen tanakampi käskytys toisi kiukutteluun tervetullutta vaihtelua.

Osa riffeistä on tutun kuuloista ja vähän mitäänsanomatonta tikutusta, mutta hurja vauhti ja vimma paikkaavat puutetta. Kappaleet ovat äärirässiksi varsin polveilevia ja tunnelmat vaihtelevia. Bio-Cancer on löytänyt oman lokeronsa ja operoi siellä hyvin, joskaan mieleenpainuvia hetkiä ei pahemmin löydy.