THE RAGGED SAINTS
Sonic Playground Revisited
AOR Heaven
Kun vähän varttuneemmat, näkemyksensä ja suhteellisuudentajunsa säilyttäneet soittoniekat tekevät hard rockia, jälki on samettista. Kukkoilu sekä naisten ja rakkauden jahtaaminen on jäänyt aikoja sitten taakse, ja tilalle on tullut kaihoisa haikailu näiden perään.
Sonic Playground Revisited pohjautuu täysin 80-lukulaiseen amerikkalaiseen hard rockiin kuulostaen lähinnä yhdistelmältä Whitesnakeä ja Sammy Hagarin aikaista Van Haleniä. Sitten mainion The Sound of Breaking Free -esikoisen (2013) bändin soundi on pyöristynyt entisestään ja setämiesmäinen charmin määrä samalla tuplaantunut.
Näin pehmeänhienoa mutta silti sataprosenttisen miehekästä hard rockia Härmässä ei ole juurikaan aiemmin tehty.
Mega
UNREQVITED
Mosaic II: La Déteste et la Détresse
Prophecy
Modernin black metalin sävykkäämpää laitaa edustavan Unreqvitedin Mosaic II jatkaa odotetusti siitä, mihin ensimmäinen osa jäi, mutta lisäilee kokonaisuuteen entistä enemmän vaihtelua ja uskaliaisuutta.
Unreqvited tekee hommansa oikeastaan ihan hyvin, mutta samalla bändi on musiikillisesti aivan liian kiltti ja turvallinen. Jos Disney-elokuvaan sävellettäisiin post-black-soundtrack, se saattaisi kuulostaa hyvinkin tältä.
Joni Juutilainen
STARBORN
Savage Peace
Iron Shield
Starbornin kaltaiset yhtyeet valavat toivoa kunnollisen perinteisen brittiheavyn paluuseen. Savage Peace -esikoisen perusteet ovat todella jämäkät aina tanakkaa riffittelyä ja kunnollista kiljukurkkua myöten, ja kunnianhimoa löytyy toisinaan jopa parisen minuuttia liian pitkiin biiseihin.
Kotimaastaan huolimatta vaikutteet kuulostavat tulevan enemmänkin yhdysvaltalaisesta 1980-luvun power metalista, mikä selittää nautittavan rankemman ja tummemman otteen ja tekee hyvää pesäeroa moneen muuhun retroilijaan. Pienillä yksityiskohtien hoonauksella, kuten kertosäkeisiin panostamalla, lopputulos pompsahtaisi kirvestä kovemmaksi.
Mega
OATH OF CRUELTY
Summary Execution at Dawn
Dark Descent
Levy lähtee käyntiin mukavan rätväkällä otteella, eikä senkään jälkeen juuri himmailla. Teksasilaisbändi tuuttaa turboahdetun repivää death/thrashiä pienillä mustan metallin vivahteilla. Ote on raaka, ja pelissä on reilusti vauhtia ja vaarantunnetta. Siitä huolimatta soitto soi tiukkana ja terävänä.
Biisien ajoittainen vanhakantainen ote tuo mieleen ruotsalaisen Mercilessin, eikä pelkästään coveroidun Denied Birthin takia. Reilun puolen tunnin levy on juuri sopiva annos näin raivoisaa kohkausta, suurempi annostus ehkä kääntyisi itseään vastaan.
Teemu Vähäkangas
METH ASSASSIN
Reptilian Side of God
Terratur Possessions
Entisen ja nykyisen Urfaust-ukon sisältävä Meth Assassin palvoo 1990-luvun alussa kulttisuosikiksi kohonnutta G.G.F.H.-yhtyettä, jonka pahaenteisyyttä huokuva elektroninen teollisuusmusiikki pisti monen metallistin näkemyksen musiikillisesta synkkyydestä kokonaan uusiksi. Bändin tuotanto oli tiukasti sidoksissa urbaaniin yhteiskuntaan ja sen synkimpiin puoliin, eikä neljännesvuosisadassa ole muuttunut tässä mielessä monikaan asia.
Ilman tietoisuutta mainitun genrepioneerin tekemisistä levy tekisi taatusti kovemman vaikutuksen. Nyt Meth Assassin tyytyy lähinnä ”vain” päivittämään soundeja tälle vuosituhannelle ja lisäämään mukaan ripauksen dark ambientia. Levystä nauttiminen ei kuitenkaan aiheuta riippuvuutta tai vie Siltsun porukoihin.
Mega
MYSTIC PROPHECY
Metal Division
Rock of Angels
Perinteinen melodinen hevimetalli elää ja voi hyvin, jos kysytään saksalaisveteraani Mystic Prophecylta.
Vuosituhannen alusta lukien jo yksitoista levyä tuottanut viisikko on aina ollut tekosissaan tasaisen varma, eikä Metal Division tee sääntöön poikkeusta. Albumin soundit ovat kultaa, tuotanto on jämptiä ja kappaleetkin ovat pääosin taustamelua parempia. Sankariteot, metallimusiikin kaikkivoipaisuus ja pahuuden mystiikka lyyrisinä ohjenuorinaan Metal Division jyrää varsin mallikkaasti, joskaan mitään uutta esittämättä.
Perusheviperteille mitä mallikelpoisinta nyrkinpuintimateriaalia.
Jaakko Silvast
WHITE MANTIS
Sacrifice Your Future
Iron Shield
White Mantis on ymmärtänyt heti kättelyssä, että rässissä pitää olla hyvän ja tiukan riffittelyn lisäksi vauhtia ja vimmaa. Nämä kaksi asiaahan eivät ole synonyymejä keskenään, ja jälkimmäisen hyvin usein esiintyvä puute saa lopputuloksen kuulostamaan pelkästään sisäsiistiltä nypytykseltä.
Bändi räksyttää laulajaa myöten kiivaasti, ja vaikka Sacrifice Your Future pohjautuu pitkälti iki-ihanan teutonithrashin perinteisiin, siinä on sopivan vähäisissä määrin oikeanlaista tuoreutta. Saatiinpahan loppuvuoteen 2019 yksi hyvä pieksentälevykin!
Mega
White Mantis.
PORTA NIGRA
Schöpfungswut
Soulseller
Saksalaisen Porta Nigran kolmas levy ilahduttaa melodisella ja energisellä black metalilla, jonka ytimessä myrskyää juuri oikeanlainen ripaus omaa ilmettä.
Lupaavissa merkeissä alkava Schöpfungswut sylkee heti kärkeen muutaman kovan kappaleen, kunnes tasaantuu ainoastaan keskitason jyräykseksi, joskin erityisen hyvin tehdyksi sellaiseksi.
Porta Nigran meiningissä on kaivattua potkua, joten huomattavan kovan albumin teko on kiinni enää tasavahvemmasta kappalemassasta.
Joni Juutilainen
REVEAL
Scissorgod
Sepulchral Voice
Revealin lähestymistapaa black metaliin voisi kutsua avantgardistiseksi, mutta minkäänlaista tekotaiteellisuutta sen kolmannelta levyltä ei löydy.
Ulosanti on sekä häiriintynyttä että kieroa, mutta jos unohdetaan harvat blastaukset ja rähinälaulut, musiikki jumittaa maltillisen hypnoottisesti ja kiehtoo oudon progehtavilla osuuksillaan kuin Voivod konsanaan. Vierailevien trumpetistin ja bassoklarinetistin osuudet on upotettu musiikkiin niin tyylillä, että ne ovat lähes huomaamattoman luonnollinen osa kokonaisuutta.
Scissorgod on kaikessa nyrjähtäneisyydessään yksi menneen vuoden kiehtovimmista levyistä ja lähellä todellista jymy-yllätystä.
Mega
ADVERSVM
Dysangelion
Moribund
Verrattuna vaikkapa kotimaamme funeral doom -profeettoihin saksalainen Adversvm melkeinpä hölkkää. Ote on toki raskas ja tempo hitaahko, mutta ajoittainen tuplabassarimyllytys tiputtaa konservatiivisemmat funeralin ystävät kelkasta.
Levyllä liikutaankin enemmän multaisen death doomin alueella, varsinkin alkulevyn osalta. Loppua kohden ote vähän kevenee ja biiseihin tulee enemmän vaihtelua, jopa raikasta tuulenvirettä, vahvan melankolisesti toteutettuna toki.
Hyvästä yrityksestä huolimatta levystä jää aika monotoninen ja tunkkainen mielikuva.
Teemu Vähäkangas
RITUAL STEEL
V
Pure Steel
Ritual Steel on soittanut tosiheviään jo toista vuosikymmentä, mutta näköjään kehitys ei ole juurikaan kehittynyt. Kappaleet ovat kaavamaisia, tylsästi sovitettuja ja kaiken lisäksi melko hengettömästi esitettyjä.
Vaikea tästä on innostua oikein millään tasolla. Kaukana ollaan esimerkiksi samaan kategoriaan putoavan Primal Fearin myllytyksestä ja energiatasosta.
Mikko Malm
CRIMSON SUN
Fates
Omakustanne
Kotkalaisryhmän toista täyspitkää on odoteltu ainakin tässä osoitteessa kuin sitä kuuluisaa kuuta nousevaa.
Vuoden 2015 Towards the Light -debyytillä Crimson Sun oli biiseiltään ja soitoltaan niin suvereeni ryhmä, ettei mitään rajaa. Fatesillä yhtye jatkaa energisen nykymetallinsa parissa, jonka ykköstykkejä ovat melodiset biisit, pienet konemausteet ja taidokas instrumenttien hallinta. Laulaja Sini Seppälä on karismaattinen entisensä ja määrää monipuolisella äänellään kaapin kakomatta paikalleen.
Virtual Reality, We Are One, Overcome ja Essence of Creation tärpeiksi ja nupit kaakkoon!
Jaakko Silvast
Crimson Sun.
MIDNIGHT FORCE
Gododdin
Iron Shield
Skottilainen Midnight Force operoi klassisen heavy metalin parissa. Fantasiahenkinen ja kansantarumainen ilmaisutyyli on lähtökohtaisesti kiehtovaa, mutta kolkohko tuotanto yhdistettynä ontohkoihin sävellyksiin estää suuremman syttymisen.
Pannaan nyt kuitenkin nimi mieleen, jos vaikka kolmas levy olisi sisältörikkaampi.
Mega
FATAL EMBRACE
Operation Genocide
Iron Shield
Kun saksalaisveikot pistävät thrashäten, menneisyyden siivet havisevat jopa vanhan Dark Angelin taajuuksilla. 1990-luvun alkupuolella perustetun Fatal Embracen kuudes levytys sisältää mainiosti mukaansa tempaavaa riffittelyä ja rytmitystä, mutta vastineena on varsin yksioikoista ja kömpelöä touhuilua kuin suoraan saksalaisen käppäkasarin ohjekirjasta. NWoBHM-tyyliset kitaraleikit tosin ovat aika sympaattisia.
Jos ajoittaisen kompastelun pystyy sietämään, äänitteessä on paljon hyvää vanhan linjan diggareille.
Teemu Vähäkangas
KARG
Traktat
AOP
Vuonna 2006 perustettu Karg soittaa depressiivistä ja vereslihaista post-blackiä, jossa eteeriset kitaranäppäilyt sekoittuvat sujuvasti blastbeateihin ja angstisiin rääkynöihin. Yhtyeen johtohahmo ja käytännössä ainoa jäsen JJ on tuttu myös Harakiri for the Sky -yhtyeestä, joten ei ole sattumaa, että kahdella orkesterilla on runsaasti tyylillisiä yhtymäkohtia.
Traktat on vakuuttava esitys siitä, miltä depressio soonisessa muodossa saattaisi kuulostaa. Levyn kuunteleminen ei ole aina helppoa, mutta se ei liene tarkoituskaan. Toisaalta JJ onnistuu taikomaan kitarastaan myös lumoavan kauniita kuvioita, jotka ovat omiaan kietomaan kuulijan pauloihinsa. Reilut 70-minuuttinen opus olisi kelvannut tosin hieman lyhyempänäkin.
Mikko Malm