OFF WITH THEIR HEADS
Be Good
Epitaph
Kuten levy-yhtiöstä voi päätellä, nyt liikutaan punkmaisemissa. Kitaristi-laulaja Ryan Youngin ympärillä on vaihtunut ukkoja todella paljon ja tiuhaan, mutta niin vain punkerojuna puksuttaa.
Be Good tarjoaa 11 biisiä perinnepunkista ja melodisesta hardcoresta vaikutteensa imevää musiikkia, jonka kierrokset pysyvät koko ajan maltillisina eikä nopsaan laukkaan innostuta kertaakaan. Hommassa on tunnetta ja soitto kulkee, mutta siisti räime ei ole tarpeeksi koukuttavaa, jotta sen pariin tulisi palattua jatkossa.
Tami Hintikka
STONED MONKEY
Stoned Monkey
Argonauta
Doom-sludge-trio Italian Varesesta murjoo debyytillään raskasta soundia. Sleepit, weedeaterit ja belzebongit on otettu suunnannäyttäjiksi, kun kolmikko louhii instrumentaalejaan sankan savun siivittämänä.
Bändin soundi on rouhea ja muhjuinen. Desan kitara ja Tian basso ovat pinnassa. OG Chinassa, Pain of Mindissa ja U Botissa on varsin toimivia riffejä, mutta Stoned as Fuckin junnaus ei puhuttele. Puhesamplet, joissa höpistään möyhystä, sekä bongin pulputukset riffien seassa vetävät kliseemittarin punaiselle.
Pasi Lehtonen
VAPAHTAJA
Taivas kusee verta
Vapahtaja ry
Vapahtaja runnoo ensimmäisellä levyllään 15 biisiä alle 20 minuuttiin. Bändin hard- ja grindcoren fuusio soi perin napakasti ja metallisesti, joskin liian siististi. Pieni lisäräkä etenkin soundipuolella tekisi ruhjomisesta entistä roisimpaa.
Suomen- ja englanninkielisten tekstien sekoittaminen on itselleni aina vähän häiritsevä osoitus päättämättömyydestä. Varkautelaisilta löytyy jo nyt hyviä, osin ilkikurisia havaintoja ihmisten käytöksestä. Keskittymällä niihin ja antamalla palaa kaikkinensa entistä kovemmin kokonaisuus kiristyisi entisestään.
Mega
ETERNITY
To Become the Great Beast
Soulseller
Melkoisen mielikuvituksettomasti nimetty Eternity mäiskii toisella kokopitkällään suoraviivaista black metalia norjalaisten maanmiestensä Gorgorothin ja Urgehalin hengessä.
Suhteellisen väkivaltaisin ottein musiikkinsa kimppuun käyvä bändi vakuuttaa varmaotteisuudellaan, minkä ansiosta To Become the Great Beast vaikuttaa ensi kuulemalta mainiolta levyltä, mutta hiipuu tarkemmalla katsonnalla lähemmäs keskitason suoritusta.
Verkkaiseen tahtiin musiikkia julkaiseva Eternity on hyvää peruskamaa kuulijoille, jotka eivät etsi mustasta metallistaan sen kummempaa syvyyttä tai vippaskonsteja.
Joni Juutilainen
LEGENDRY
The Wizard and the Tower Keep
High Roller
Legendryn kolmannella levyllä haaveillaan herooisesta metallista pienesti eeppisellä ja suuremmin huuruisen hipahtavalla ja rushmaisen progahtavalla 70-luvun vivahteella.
Pääasiallisesti rauhallisesti polveilevissa kappaleissa on mukavan larppaushenkinen viba, mutta syvälle Synkmetsään eksytään, kun trio polkaisee itsensä täyteen laukkaan. Silloin ohuesti pirisevä kitara ja papattava virveli alkavat käydä hermoille välittömästi, ja mainitut osiot ovat joka suhteessa muutenkin todella kömpelöitä.
Paremmilla sovituksilla ja tuotannolla jenkkitriolla olisi eväitä nousta selvästi korkeammalle miekka ja magia -metalliskenessä.
Mega
ELUVEITIE
Live at Masters of Rock
Nuclear Blast
Sveitsin folk metal -ihmeen melodisen kuolon ja reippaana jolkottavan perinnemusiikin risteytys on uponnut faneihin kuin miekka vastustajan lihaan. Nyt vastaanottavaiset saavat nauttia tuttua Helvetia-metallia livemuodossa.
Eluveitien kansanmusiikilla kuorrutettu metalli on keikkaolosuhteissa yhtä siistiä, tarkkaa ja turvallista kuin levylläkin, eli suuriin yllätyksiin ei tarvitse varautua. Mikäli olet Eluveitie-fani, otat tämän massiivisen livepläjäyksen vastaan kiitollisuudella.
Tami Hintikka
Eluveitie. Kuva: Manuel Vargas Lepiz
OUT OF BREATH
Nothingness
Full House
Business city hardcoren edustajalla Out of Breathillä on niin soitannollisesti kuin soundillisestikin vähän perkuleellisen tymäkkä ote. Vaan mikäs ihme tuo, kun raskasmetallista ”hossea” on myllytetty melkoisen monelle pienemmälle ja isommalle julkaisulle aina vuosituhannen alkupuolelta saakka.
Hitaasta keskitempoon liikkuvien biisien välillä ei ole suurta vaihtelua, mutta vaikka muutamat nopeammat kiihdyttelyt tekisivät yleisesti ottaen gutaa, alle puolen tunnin mittaiseen napakkuuteen ei ehdi tympiintyä. Levy lähes pakottaa pittiin pyörittämään tuulimyllyjä.
Mega
TRAUMER
History
Rock of Angels
Brassiviisikon kolmoslevy on osaava osoitus perusrehellisestä ja melodiakylläisestä power metalista. 12-raitaisen biisikattaus on laadukas ja soundikin genrelle tyypillisen puhdas, kiitos kotoisen Finnvoxin masteroijapirun Mika Jussilan.
Pelkillä sävellyksillä mitattuna Traumer hukkuu karsinassaan auttamatta massaan, mutta yhtyeen ässä on ehdottomasti laulaja Guilherme Hirose, joka kuulostaa ilahduttavan paljon nuorelta Michael Kiskeltä.
Yksin Hirose on syy, miksi powerhemmojen ja -hemmottarien kannattaa pistää Traumer tarkempaan syyniin.
Jaakko Silvast
FLOPHOUSE PHONICS
The Phonics
Lapila
Flophouse Phonics kunnioittaa nelibiisisellä kymppituumaisella ep:llään kokeneesti yli puoli vuosisataa sitten startanneen perinteisen rock’n’rollin perintöä. Mukana on myös rhythm and bluesia, garagea ja jopa pikkuhärskejä disco funk -sävyjä.
Yhtyeen mainostama pyhä boogie kuuluu kyllä jälkimmäisessä osastossa, mutta avauspuolen raukeissa rokeissa hallitusta kaaoksesta ei ole tietoakaan. Bändiltä irtoaa varmasti hikeä livenä, mutta sen puuttuminen levyltä on vähintäänkin kirveen kokoinen miinus.
Mega
HIDEOUS DIVINITY
Simulacrum
Century Media
Italian teknisenbrutaali death metal -pataljoona hyökkää neljännellä pitkäsoitollaan rajusti ja taidokkaasti. Bändin modernissa kuolossa on kunnon annos instrumenttipornoa, mutta silkan sekoilun sijaan – tai lisäksi – Simulacrum nappaa otteeseensa terävillä ja tarttuvilla riffeillään sekä kuljetuksillaan.
Pääsääntöisesti blast-osastolla operoivan rivakoinnin ohella Hideous Divinity suo kuulijalle hieman huilia hitaammilla osillaan, jotka nekin jaksavat tarjota vähintään pieniä rumpukikkoja. Simulacrum ei vedä mutkia suoriksi, vaan pujottelee ne vauhdilla päätymättä penkkaan.
Tami Hintikka
Hideous Divinity.
LAURA COX
Burning Bright
Ear
Laura Coxin korkeissa koroissa ja nahka-asusteissa esittämä bluesahtava hard rock on leppoisaa, mutta kaikessa pikkunäppäryydessään kovin arkista.
Levyn kappaleissa käydään läpi kaikki genren kliseet ihan kivasti ja yllätyksettömästi, ja lopputulos on kuin lapsisuojattu pistorasia: turvallinen mutta säväreitä antamaton. Vaan kaipa tällaistakin voidaan setämiehille markkinoida artistin sukupuolen ollessa sisältöä tärkeämpi myyntivaltti.
Mega
DOG EAT DOG
All Boro Kings Live
Metalville
Tässäpä livelevy, joka kuulostaa liveltä. Dog Eat Dog juhlistaa läpimurtolevynsä 25-vuotispäiviä julkaisemalla koko hoidon muhkeana keikkapakettina. All Boro Kings Liven kyljessä saa nimittäin myös live-dvd:n.
Pehmeän hardcoren, valkoisen miehen räpin, nu-metalin ja saksofonin yhdistelmä vaatii kuulijalta kepeää mieltä ja avarakatseisuutta, mutta bändin hyväntuulinen meininki ei voi olla tarttumatta kovimpaankaan yrmyilijään. No Fronts vaan soimaan ja korvamadon luikertelu on taattu.
Tami Hintikka
BOMBUS
Vulture Culture
Century Media
Tuskassa viime kesänä käväisseen ruotsalaisviisikon toinen albumi ei kumartele genrerajoja. Vaikutteita on kaavittu laajasti vähän sieltä täältä niin metallin kuin perinteisemmän rockin kentältä.
Isot kertosäkeet eivät ole mitään muovista lällätystä vaan täynnä vahvaa tunteenpaloa. Teatraalisen otteen vastapainoksi bändi porhaltaa rehvakkaasti Motörheadin jalanjäljissä. Alavireisen riffittelyn päästessä valloilleen ulosanti muistuttaa Mastodonista, melodisuudessaan ja kimuranteimmissa kitarajutuissaan taas Baronessista.
Levyltä löytyy rutkasti hienoja sovituksia ja melodioita, ja progressiivisesta otteesta huolimatta biisit on saatu pidettyä paitsi kasassa myös lähes soittolistamitoissa. Kerrassaan lahjakas kopla.
Teemu Vähäkangas
BBF
Outside the Noise
Argonauta
Trio Pohjois-Italian Alpeilta tarjoaa kakkosalbumillaan tripauttavan rapean puolituntisen. Stoner rock ja acid funk muodostavat levyn psykedeelisen amalgaamin.
Kakkoskappale Third Eye aiheuttaa väristyksiä jo kliseisellä nimellään, mutta muutoin albumi maalailee suhteellisen onnistuneen aikahypyn vuoden 1969 tunnelmiin.
Bändin analoginen, seesteinen ja mukavan melodinen soundi on bändin valttikortti. Miltei kymmenminuuttinen nimikkoraita on levyn helmi, mutta muutoin biisit eivät lumoa mieleenpainuvasti.
Pasi Lehtonen