Kreikkalainen Celéne sekoittaa postblackmetalliseen musiikkiinsa gootti- ja doom-vaikutteita. Sävellykset kruunataan kauniilla naislaululla, joka luo kontrastia perinteisemmälle rääky- ja örinäsäksätykselle.
Celéne on ottanut selkeitä vaikutteita muun muassa Theatre of Tragedyltä, Anathemalta ja vaikkapa Harakiri for the Skylta. Bändi ei kuitenkaan ole mikään suora kopio, vaan soittaa itse asiassa mukavan omaperäistä musiikkia.
Yhtye loi nahkansa koronapandemian aikana ja on omien sanojensa mukaan palannut raaemman, mutta silti alati tunnelmallisen ilmaisun pariin. Biiseihin on sovitettu hienosti pandemia-ajan ahdistuksen ja tuskan tuntemuksia, ehkä myös jonkinlaista vihaa ympäröiviä olosuhteita kohtaan.
Tunnelmaltaan Celéne on melko lähellä uudempia Alcesteja. Tiedättehän, sellaista elämänhajuista fiilistelyä ja unelmointia sekä hieman naiivimpaa ilmaisua. Biisit kaipaisivat kuitenkin myös muita makuja, eikä levy kanna kokonaisuutena aivan maaliin.
Parhaimmillaan Forlorn Paradise on ihan miellyttävää kamaa, mutta heikoimmilla hetkillään se romahtaa keskinkertaiseksi tylsyydeksi. Sanotaan nyt vaikka näin, että yllättävän hyvä levy genressään. Kannattaa tsekata, mikäli mustempi goottimeno toimii.