Fraught käynnistää esikoisensa räväkästi. Kappalekaksikko pohjautuu death metaliin, jonka päälle on ripoteltu mustempia aineksia laulutyylin ja sekaan tiputettujen riitasointujen muodossa. Kolmannen Indignities of Decay
-biisin tempo ja mitta on asetettu lähelle doom-lukemia, aivan kuten loppupuoliskon parin muunkin rallin. Mainostettu blackened sludge -genre pitää siis jossain määrin paikkansa.
Levyn alku lupaa kuitenkin enemmän kuin loppu tarjoaa. Puolivälin tienoilla pakka alkaa levitä käsiin ja biisit muuttuvat päämäärättömäksi vähän joka suuntaan huitomiseksi. Osumatarkkuuden kärsiessä kiinnostus lerpahtaa ja tylsyys nostaa ikävästi päätään. Tämä on helppo diagnosoida monia debyyttejä vaivaavaksi lastentaudiksi.
Päätös- ja nimikappale, joka on levyn selkeästi tuomitsevin raita, onnistuu herättämään horroksesta, vaikka senkin sisällöstä löytyy niin leikattavaa kuin viilattavaa. Ennen seuraavaa julkaisua irlantilaisten voisi olla hyvä ottaa muutama nestemäinen aamupuuro kera elämänveden antamaan neuvoja ja tuomaan lisää viisautta sävellyksiinsä.