Edeltävä albumi Mount Carcass oli mukavan pirteää paukutusta, kunhan siihen vain pääsi kiinni. Nyt mennään aika samoissa tunnelmissa, eli Endseekerin neljäs albumi tuntui ensipyörityksellä jotenkin tasapaksulta pötkäleeltä ja vaati useamman kuuntelukierroksen ennen kuin biisimateriaali alkoi erottua kunnolla.
Vaikka lähes joka biisiin on saatu ujutettua jotain kivaa koukkua ja tarttuvia kimppakarjuntojakin viljellään, edeltävän levyn lopputulokseen ei vain päästä. Rouheaa riffiä löytyy, mutta yleistunnelma on jotenkin pakotetun oloinen. Osa kappaleista on yrityksestä huolimatta varsin monotonista jyräämistä liiallisella kestolla. Samat sahaukset on kuultu monta kertaa aikaisemmin, eivätkä pienet modifioinnit niitä sen kummemmiksi muuta.
Edellisalbumiin verrattuna bändin vanhakantainen death metal soi jo soundeiltaan hitusen crustimmin, vaikkeivät lajityypin kitarat näin ruotsalaisesti surisekaan. Ajoittain mieleen tulee vähän yllättäen Rotten Sound, vaikkei grindia vedetäkään. Rytmitykset ja jopa laulusoundi tuovat mieleen Keijo Niinimaan murinat. Se ei kuitenkaan Endseekeriä pelasta.
Herrain ote vähän lipsahti, mutta toivoa on vielä.