Mitä kauemmas Øystein G. Brunin ja ICS Vortexin luotsaama bergeniläisviisikko purjehtii black metalin konventioista, sitä mielenkiintoisemmaksi käyvät sen levytykset.
Vuoden 2024 Borknagaria ei voi luonnehtia kokeelliseksi, sillä näillä kilometrillä kokeilut on kokeiltu. Tarjolla on puhdasta progea, siis edistyksellistä musiikkia. Tämän yhtyeen kohdalla voi puhua huoletta luonnollisesta evoluutiosta.
Borknagar on pysynyt vuonna 1996 julkaistusta debyytistään saakka norjalaisen äärimetallin tasaisenvarmana suorittajana. Laulajista homma ei ole ollut koskaan kiinni. Yhtyeessä on vaikuttanut sellaisia koviksia kuin Ulveriaan johtava Garm ja bändin keulilla pitkään viihtynyt ruotsalaismies Andreas ”Vintersorg” Hedlund.
Bändin kanssa on/off-suhteessa ollut jumalääninen Simen Hestnæs nosti Borknagarin uuteen ja ennen kuulemattomaan liitoon. Paremmin taiteilijanimellä ICS Vortex tunnettu mies lukeutuu niihin hevimaailman harvinaisuuksiin, joita kerran kuultuaan huomaa olevansa suuruuden äärellä.
Fallilla lauletaan vailla rajoituksia. Itsevarma ja huippulahjakas tenori tekee ihan mitä lystää, mistä osoituksena vaikkapa Moonin käsittämättömän kovat rivien loppuvenytykset. Ne kihahtavat samoin tein niskavilloista ihon alle.
Myös avara luonto on näillä kelihevin keisareilla tärkeässä roolissa. Pohjoistuuli puhaltaa naamasta nahkat, mutta ”tämä on kotimme”, kuten kakkosbiisi Nordic Anthem julistaa. Kosketinsoittaja Lars. A Nedlandin ääni soi samaan aikaan uhkaavan ja kuulaan kappaleen yllä kuin Yesin Jon Anderson olisi saanut aamupuurossaan pohjoisen herätyksen. En ihmettelisi, jos bändin aiempiin tekemisiin verraten poikkeuksellinen kappale kuultaisiin tulevaisuudessa jonkin kansallista yhtenäisyyttä korostavan elokuvan taustalla kohtauksessa, jossa viimeiseen asti taistellut sankari katsoo kyynelsilmin omiaan uhan liekkien punatessa myrskyisän taivaanrannan.
Niin, Borknagar onnistuu siinä, mikä on tässä taiteenlajissa kaikkein upeinta: luomaan vahvoja visuaalisia mielikuvia.