Moni artisti rehvastelee, kuinka tuotokselleen on otettu vaikutteita vähän sieltä ja täältä musiikkinsa ollessa niin kovin monipuolista ja lähes ennen kuulematonta. Totuus on kuitenkin hyvin usein tarua ihmeellisempää, ja kun unohdetaan sanahelinä, omat korvat osoittavat kaiken olevan tuttua ja turvallista, kuten aina ennenkin.
Myöskään Hex A.D. ei tee kuudennella levyllään mitään erityisen mullistavaa, mutta pahuksen ennakkoluulottomasti ja hienosti yhtye osaa sekoittaa verkkaista hard rockia ja progea tuoden mukaan vaikutteita doomin puolelta. Delightful Sharp Edges ei ole eeposmainen vain kappalemitoiltaan ja kokonaiskestoltaan, vaan lyhyiden välisoittojen rytmittämän levyn konsepti kertoo, miten eri tavoin ihmisiä on historian suuressa mittakaavassa listitty.
Urkujen värittämä progehuuruilu yhdistettynä tumman tanakoihin rockjyrähdyksiin synnyttää todellista dynamiikkaa. King Crimsonin raskas progeklassikko In the Court of the Crimson King (1969) on epäilemättä yksi norjalaisiin suuren vaikutuksen tehneistä teoksista. Sitä ei kuitenkaan edes yritetä mallintaa, vaan levyn pohjalta on onnistuttu luomaan jotakin omaa ja tuotu tähän aikaan jotain tutuista aineksista päivitettyä.
Helposti ja nopeasti kokonaisuutta ei pysty omaksumaan, mutta siinäkin piilee yksi albumin viehätyksistä.