Norjalaisen Chontarazin toinen kokopitkä vie kuulijansa vuoteen 2068, jolloin hommat ovat menneet pahasti vihkoon kateuden, ahneuden ja välinpitämättömyyden vuoksi. Post-apokalyptinen dark metal kuulostaa paperilla asialliselta, mutta norjalaisviisikko ei saa tulevaisuutta kuulostamaan kovin kiehtovalta.
Kitarat murjovat välillä mukavan matalalta, kuten Animalisticissa ja Echoesissa, mutta muutoin äänimaisemaa dominoivat Naaghin rummut ja Chontrasin sinänsä monipuolinen laulu ja rääkyminen. Laulajan hartioille jää paljon, sillä soitinosasto voisi tarjota enemmän täkyjä. Nyt energia kuluu keskitien komppaamiseen.
Syntikka- ja pianosovitukset syventävät äänimaisemaa, mutta eivät yksistään houkuttele palaamaan levyn pariin. One tyydyttää kuitenkin balladinnälkää.
Speed the Bulletin ongelmana ovat tasapaksut kappaleet. Kaikki vaikuttaa valmiiksi pureksitulta, ja bändin visio jää näin ollen haaleaksi.