Latinankielinen latteus ”nomen est omen” kuvaa hyvin venäjänkarjalaista IS-yhtyettä, kulkeehan bändin ainut jäsen Nøkken kakkoslevynsä nimen mukaisesti yksin omia metsäpolkujaan.
Hidastempoiset, haikeat ja luonnonläheiset kappaleet pohjautuvat periaatteessa doom metaliin. Pääasiassa käytetty örisevä laulutyyli on kuitenkin silkkaa deathiä, ja osittaiset samankaltaisuudet Bathoryn viikinkikauden albumeihin tuovat puolestaan tuulahduksen mustemmasta metallista. Pakanametalli-nimike kuvastaakin Into My Ownin musiikillista linjaa parhaiten, ja tätä vaikutelmaa tukevat myös tyylillä toteutetut ulkomusiikilliset seikat.
Modernin ajan soturi hallitsee leiviskänsä periaatteessa hyvin, korvia miellyttäviä melodioita myöten, mutta joko niistä ei saada irti kaikkea potentiaalia tai toteutus töksähtelee milloin sovitusten, milloin tympeän konemaisten rumpukomppien ansiosta. Selvimmin tämä käy ilmi karskimmissa kappaleissa ja osioissa. Maalailevimmillaan homma taas on hallussa kelvollisesti.
IS kuulostaa kolmen vuoden sekä lukuisten ep- ja singlenjulkaisujen jälkeenkin demobändiltä, joka ei osaa vielä lunastaa selkeää potentiaaliaan. Julkaisutahdin hidastaminen ja varsinkin soittokumppanin löytäminen saattaisivat olla ratkaisuja vision kirkastamiseksi.