Seuraavaksi erikoismusiikkia taiteellisesti avaramielisemmälle yleisölle. Leipzigiläinen Laudare laventaa post- black metalin käsitettä sekoittamalla mustaan metalliin kirkkomusiikkia, progea, rockia ja neofolkia.
Kirkkolatinaksi esitetyn Requiem-pitkäsoiton kappaleiden nimet viittaavat perinteiseen roomalaiskatoliseen sielunmessuun. Biiseissä tutkitaan kuolevaisuuden, tuomion, katumuksen, armon ja ikuisen levon teemoja. Albumin muoto noudattaa liturgisen sielunmessun rakennetta kunnioittaen vainajia ja jopa rukoillen heidän puolestaan, mikä yskittänee ainakin puristisempaa bm-yleisöä.
Melkeinpä muodottoman progesti teemasta toiseen polveilevaa bändiä tukee murheisesti nariseva sello. Laulut koostuvat naissolistin kuivakasta korinasta ja hartaista kuoroista.
Vaikka kirkkomusiikin ja bläkkiksen yhdistävä resepti saattaa vaikuttaa Batushkan idean toisintamiselta, Laudare ei kuulosta heiltä eikä keltään muultakaan. Omaperäisyydestä tulee pisteitä, vaikka Requiem on turhan tekotaiteellista hipsteröintiä ja alle kolmen vartin kestostaan huolimatta ainakin meikäläisen ajukopalle liian rasittava albumi.