The Bleedingin kalmankatkuisen kiivas pieksentä tasapainoilee taitavasti thrashin ja deathin raja-aidalla muistuttaen vanhakantaisempaa amerikkalaista lähestymistapaa. Pienoinen yllätys onkin, että bändi tulee Englannista. Bleeding tarjoaa pienoista valonpilkahdusta saarivaltion jo pidempään hivenen ankealta ja vähälukuiselta vaikuttaneeseen rankemman sarjan metallitarjontaan.
Ei ole mikään ihme, että Monokrator soi tiukasti, onhan bändillä diskografiassaan kolme aiempaa minaria ja pari täyspitkää. Vauhdikkaasti etenevän levyn tärkein valtti on todella ärhäkkä ote, jota laulaja johdattaa kireällä ja hengenahdistusta aiheuttavalla räksytyksellään. Ja se, mikä hävitään paikoitellen ampiaisten surinaa muistuttavien riffien mieleenpainuvuudessa, korvataan sopivan röyhkeillä ja yllättävillä sooloilla.
Pelkkä asenne tai soitto ei kuitenkaan tee biiseistä näin hyviä, vaan ne ovat mielipuolisessa monipuolisuudessaan sovituksellisesti hyvinkin oivaltavia. Musiikissa tapahtuu sopivan paljon eikä yhtään liikaa, mistä kertoo sekin, että yhtye runnoo kahdeksan biisiään vaivaiseen puoleen tuntiin.
Kova suoritus Sadusin jalanjäljissä.